Kunnallisvaalit 2008
|
Valtuustoaloite Harjuniityn alueen liikennejärjestelyistä
Harjuniityn alueelle rakentuu mittava omakotialue, n.160 omakotitaloa ja varattuna on hiukan yli 8.5 hehtaaria rivitalotonttimaata. Laajennusalueen asukasmäärä tulee olemaan n.1000 henkilöä. Jokaisessa talossa on 1-2 autoa. Nuoret ihmiset ovat työssä käyviä, joten työpaikka- ja vapaa-ajanliikennettä on odotettavissa kummastakin päästä Urpolankatua ja siitä edelleen Siuronvaltatielle. Uuden asutuksen liikennöinti tulee tapahtumaan lähes kokonaan tämän väylän kautta. Liikenne ohjautuu nykyiselläänkin Taka-Lauttalasta, Vesitornimäestä ja Sipilänkadulta Siuronvaltatielle ja kyseiseen risteykseen. Ruuhka-aikoina Porin Yhdystieltä on jo nyt hankala päästä Siuronvaltatielle, autojonon kasvaessa perässä on pakko tehdä yrityksiä tielle liikenteen sujuvuuden takia. Samalla myös vaaratekijät kasvavat.
Työmatka-ajankohtina liikenne on Siuronvaltatiellä kumpaankin suuntaan vilkas, johtuen osittain siitä että kummassakin päässä kyseistä tietä on teollisuutta ja työpaikkoja. Rakennettava Harjuniityn päiväkoti ja koulu tulevat myös lisäämään liikennettä alueella. On myös huomioitavaa että asemakaava-alueen pohjois-luode suunnalta on jo ostettuna kymmeniä hehtaareita maata ja katse siihen suuntaan on edelleen kohdistettuna. Sieltä on muutaman vuoden kuluessa tulossa tuhansien asukkaiden lisäkuorma. Viimeistään tuolloin on ajateltava myös joukkoliikenteen parantamista Taka-Lauttalasta Urpolankadun kautta Siuronvaltatielle.
Valtuutettujen aloiteoikeutta käyttäen esitämme kaupunginhallitukselle, että tekninen keskus ryhtyy suunnittelemaan ja rakentamaan toimintasuunnitelmakaudella 2009 – 2012 kiertoliittymää Siuronvaltatien ja Porin yhdystien risteykseen siten, että se on valmis kun Harjuniitty on kokonaan kaavoitetulta osin rakentunut. Lisäksi käynnistetään selvitystyö joukkoliikenteestä kyseisellä alueella.
Nokialla 20.10.2008
Pertti Ahtola
Mervi Veijola
|