Mervi Veijola

Kunnallisvaalit 2008
Blogini
Etusivu
Mervi kotona
Mervi työssä
Mervi yhteiskunnassa Puheita ja kannanottoja
Yhteydenotot Merville
Linkkejä: Nokian Vasemmistoliitto Nokian kaupunki Tehy

Haasteena alkoholi ja huumeet

Yhteiskuntaan keskelle tulee aina jokin uusi haasteellinen ongelma, jonka annamme paisua ja tehdä tuhoaan ennen kuin siihen panostetaan ja edes yritetään tehdä mitään asiaan vaikuttavaa. Pelkät sanat ja huudot eivät enää riitä. Tarvitaan enemmän tekoja ja yhteistyötä. Eduskunnassa pohditaan, pitäisikö viinavero nostaa vaikka se juuri laskettiin. Saadaanko sillä alkoholin kulutus laskemaan? Voidaan saadakin, mutta kyllä ongelmat ovat syvemmällä. Ihmisillä on vain niin paha olla. Toiset ajetaan piippuun liiallisella työpaineella. Toisilla taas ei ole työtä, joten mukana seuraa turhautuminen ja huoli toimeentulosta sekä perheestä. Ongelmien paisuessa otetaan lohdukkeeksi alkoholia, joka sitten vie pikkuhiljaa miehen tai naisen mukanaan.

Kun alkoholi jää perheeseen asumaan, niin perheen muut jäsenet alkavat oireilla. Se näyttäytyy käyttäytymishäiriöinä lapsissa, vaimossa tai aviomiehessä masentuneisuutena ja syrjäytymisenä. Alkavat taloudelliset ongelmat. Koko perhe ja lähisuku sairastuvat alkoholiongelmaisen ympärillä. Avun saanti on hädän hetkellä vaikeaa. Seinä nousee liian usein pystyyn.
Kunnat eivät varaa riittävästi rahaa päihdeongelmien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Valtion panostus ei voi olla ainoastaan se, että viinaveroa nostetaan. Rahaa vain pitää osoittaa selkeästi enemmän päihdetyöhön. Päihdetyötä tekevänä tiedän, että päihde vain valtaa ihmisen ja vie mennessään ja lopulta sairastuttaa. Hoitoon hakeutuessa päihdeongelmainen kohtaa asenteita jotka eivät mitenkään johda tilanteen korjaamiseen ja hoitomotivaation syntyyn, vaan häpeään ja syyllisyydentunteeseen. Meidän on kuitenkin hyväksyttävä ajatus, että jokainen sairaus on hoidettavissa oikeilla asenteilla ja räätälöidyllä hoidolla. Moni sairaus johtuu meidän omista elämäntavoistamme, mutta alkoholin aiheuttamat sairaudet ovat niitä, jotka eivät saa sympatiaa ja eivät aina edes hoitoa. Alkoholin kulutus ja alkoholisairaudet on joka tapauksessa saatava laskuun.

Laillisen alkoholin rinnalla kulkee nuoremmalla sukupolvella vahvasti mukana huumeet. Huumeiden käyttö on liian monelle nuorelle jo ongelma. Huumeongelma tuo mukanaan rikollisuuden ja muitakin laittomia toimintoja. Kyse on lähes tulkoon aina nuorista ihmisistä, joilla pitäisi olla elämä edessä. Huumehoitoihin panostaminen kannattaa. Huumeiden ennaltaehkäisyyn panostaminen pitäisi olla jo pitkälle kehitettyä. Valtion pitäisi osoittaa riittävästi rahaa huumeidenvastaiseen toimintaan. Kyse on näiden nuorten tulevaisuudesta ja kyseessä on koko yhteiskunnan yhteinen asia. Ennaltaehkäisevä työ kannattaa ja on pitkässä juoksussa halvempaakin. Säästöt tulevat vain viiveellä, eivätkä näy heti. Taisteluun huumeita vastaan tarvitaan hyvää yhteistyötä eri toimijoiden kesken.

Mervi Veijola
sairaanhoitaja


Puheita ja kannanottoja: Valtuustoaloite Harjuniityn alueen liikennejärjestelyistä Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoro vuoden 2008 talousarvioon. VALTUUSTOALOITE DIGIAIKAAN SIIRTYMISEN HELPOTTAMISESTA EN OLE ASIANTUNTIJA, MUTTA NYT TIEDÄN ASBESTISTA ENEMMÄN! Puhe vaalijuhlassa 10.3.2007 Nokialla Kansalainen - kunta - maakunta - valtio Arjen asiantuntemusta Missä on vanhus- ja vammaispoliittinen ohjelma? Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät läsnäolijat Hyvä Vappujuhlaväki, Ystävät, Toverit Haasteena alkoholi ja huumeet En ole asiantuntija, mutta nyt tiedän asbestista enemmän!

Sivuja päivitetty 11.5.2009