Mervi Veijola

Kunnallisvaalit 2008
Blogini
Etusivu
Mervi kotona
Mervi työssä
Mervi yhteiskunnassa Puheita ja kannanottoja
Yhteydenotot Merville
Linkkejä: Nokian Vasemmistoliitto Nokian kaupunki Tehy

En ole asiantuntija, mutta nyt tiedän asbestista enemmän!

Olen seurannut nokialaisten Asbestialtistuneiden liiton (ASBA) jäsenten ihailtavaa ja kunnioitettavaa taistelua asbestialtistuneiden ihmisten etujen puolustamiseksi. Olen myös seurannut, miten he jakavat tietouttaan eteenpäin tiedotusvälineissä ja erilaisissa yleisötilaisuuksissa. He ovat ottaneet asioista selvää ja käyttäneet asiantuntijoita apunaan. Auttavat toinen toistaan etuisuuksia hakiessaan. Heillä on suurta viisautta, joka on syntynyt hädästä asbestia kohtaan. Hädästä, josta emme kaikki ole tietoisia. Olemme tienneet, että on asbestialtistuneita ja siihen sairastuneita. Emme kuitenkaan ole tienneet asian suuruutta, emmekä sitä, miten salassa tätä asiaa yhteiskunta toivoo pidettävän ja miten vakuutusyhtiöt kiemurtelevat ulos vastuustaan. Asbestin vaarallisuus on ollut tiedossa jo 1930 luvulta, mutta materiaali on ollut niin hyvä ja korvaamaton että sen käyttöä ei kielletty. Nyt vasta, kun siihen sairastuneet ovat alkaneet itse tuoda asiaa esille, on tietoisuus kasvanut ja asiasta uskalletaan puhua.

Minulla oli kunnia osallistua kutsusta yhteen yleisötilaisuuteen, johon sain myös oman puheenvuoron valmisteltavaksi. Koetin ensin kaivaa aivojeni sopukoista tietoa asbestista. Opiskeluaikanani ei kovinkaan paljon ollut saatavilla tietoa asbestin aiheuttamista sairauksista, joten ei tietoakaan voinut paljon olla. Hyvin vähän asbestin yhteydestä keuhkosairauksiin puhutaan vieläkään. Ei asbestialtistuksen kysyminen kuulu rutiinikysymyksiin.

Mistä minä puhun, mistä saan tietoa? Mitähän minulta odotetaan? Iski paniikki. Enhän tiedä oikeastaan asbestista mitään sellaista mitä voisin toisille jakaa. Voin tässä vaiheessa ottaa vain oppipojan roolin. Onneksi on kuitenkin tuo netti, josta saa tietoa kuin tietoa.
Googlen avulla sanalla asbestoosi sain esille 657 eri tietokantaa. Huh-huh, tuli tuska, miten alan tietoa itseeni lataamaan. Luin ja luin ja aloin todella kiinnostumaan asiasta. Olin syöksynyt maailmaan, josta en ollut tietoinen. Vihdoin aloin ymmärtämään kuinka suuresta asiasta onkaan kyse. Heräsi kysymyksiä. Kuinka monella työntekijällä on asbestialtistus? Kuinka monella kotona olevalla ihmisellä on asbestialtistus? Voisiko pieni lapsi saada vanhempien mukana kulkevasta asbestipölystä altistuksen? Olenko kenties itsekin jossakin elämäni vaiheessa joutunut asbestille alttiiksi?

Siinä sitten levittelin netistä saamiani tietoja ja pohdin, että mitä minä voin kertoa näille asiansa osaaville ihmisille asbestin aiheuttamista sairauksista. En ainakaan voi esiintyä asiantuntijana. Ei muutaman illan nettikoulusta tule asiantuntijaa. Minusta tuli kuitenkin nöyrä asbestin edessä. Ahmin tietoa asbestista ja sen aiheuttamista sairauksista Asbestin historia ja laajuus sekä ennen kaikkea sen vakavuus pistivät miettimään

Tuon kyseisen seminaari-illan todelliset asiantuntijat olivat altistuneet itse. Heiltä minä sain tietoa, jota kenties voisin hyödyntää omassa työssäni tai tehdä yhteistyötä heidän kanssaan.
Kiinnitin huomiota siihen, miten usein he mainitsivat sanat asbestoosi (asbestipölykeuhko), keuhkosyöpä, mesotelioma (keuhkopussin syöpä), sairastuvuus, hengenahdistus, yskä, vaara, aikapommi, kuolema. Miten usein he totesivat, että heidät halutaan unohtaa, heidän halutaan olevan hiljaa. Selvästä ammattitaudista ei saada korvauksia.
Vaikka asbestin käyttöä on rajoitettu jo vuosikymmeniä ja asbestityö tehtiin luvanvaraiseksi 1988 sekä käyttö lopetettiin 1994, laskun maksu on silti vasta edessäpäin. Se aiheuttaa sairauksia 10 – 40 vuoden kuluttua altistumisesta, joten sairauksien määrä kasvaa jatkuvasti. Suurimmillaan määrän on laskettu olevan vuonna 2010, joten hyvin lähellä tuo huippu on. Moni altistuneista on ollut jälleenrakentamassa Suomea sodan jälkeen, jolloin useimmissa rakennuksissa käytettiin asbestia. Asbestille altistumista voi edelleen tapahtua noita samoja vanhoja rakennuksia korjatessa ja saneerattaessa. Korjauksia suunniteltaessa onkin syytä ensin tehdä asbestikartoitus ja antaa purku asiantuntijoille. Riskinotto ei kannata.
Asbestia on toki monessa muussakin paikassa, kuten maaleissa, autojen jarruissa, kaakelien liimauksissa, saviastioissa sekä saunankiukaiden ja keittiöliesien eristeissä. Jopa tukankuivaajissa ja koulujen piirtoheittimissä on käytetty asbestia. Tämä kaikki oli minulle uutta, olen aina yhdistänyt asbestin pelkästään putkien eristeisiin.

Miten tästä eteenpäin

Mitä tuona kyseisenä iltana opin sellaista, mitä voisin työssäni hyödyntää. Opin, että asbestoosi ei parane ja siihen ei ole hoitoa. Opin sen, että voisin sentään kysyä keuhkosairailta, oletteko mahdollisesti joutunut työssänne alttiiksi asbestille? Kyselyyn on olemassa työterveyslaitoksen hyväksymä kaavakekin.. Kysynhän rasvan, alkoholin, tupakan, suolan ja sokerinkin käytöstä. Ottaa selvää Hengitysliitto Helin järjestämistä kuntoutuksista asbestoosipotilaille ja ohjata kuntoutukseen. Vaikka kuntoutuksella ei voida parantaa, voidaan sillä tavoitella kuitenkin toimintakyvyn ylläpitämistä, parantaa elämänhallintaa, tukea päivittäisistä toimista suoriutumista, kohentaa liikkumista ja lihaskuntoa sekä lisätä sosiaalisia taitoja ja elämänrohkeutta. Ei pidä unohtaa myöskään vertaistuen merkitystä. Tehdä niitä asioita, joita sairaanhoitajana pystyn ja osaan. Ainakin kuunnella, jos en muuta voi. Nyt kun asia on itselleni selkeytynyt ja tiedonnälkä kasvanut, asbestista julkaistavat artikkelit varmasti kiinnostavat enemmän ja sitä kautta saan lisäoppia, jota työssäni voin hyödyntää.


Mervi Veijola
sairaanhoitaja


Puheita ja kannanottoja: Valtuustoaloite Harjuniityn alueen liikennejärjestelyistä Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoro vuoden 2008 talousarvioon. VALTUUSTOALOITE DIGIAIKAAN SIIRTYMISEN HELPOTTAMISESTA EN OLE ASIANTUNTIJA, MUTTA NYT TIEDÄN ASBESTISTA ENEMMÄN! Puhe vaalijuhlassa 10.3.2007 Nokialla Kansalainen - kunta - maakunta - valtio Arjen asiantuntemusta Missä on vanhus- ja vammaispoliittinen ohjelma? Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät läsnäolijat Hyvä Vappujuhlaväki, Ystävät, Toverit Haasteena alkoholi ja huumeet En ole asiantuntija, mutta nyt tiedän asbestista enemmän!

Sivuja päivitetty 11.5.2009